Kainuun sanomissa tänään (koko juttu) kertoivat että aikovat rakentaa Kivimäkeen sen autojen talvitestaustunnelin minkä ensin piti tulla Petäisenniskaan. Ja mihinpä muuhun kohtaan kuin Kylkiäisen ja vanhan aseman väliin, eli sinne missä on meidän kämppä.

(Piirsin X:n merkkaamaan kämppää)
Melko ongelmallista kun ollaan sitten keskellä armeijan ampuma-aluetta ja autojen testausaluetta. Melkoisen surkea paikka kämpälle, suunnistusmaastot katoaa eikä leireiltä pääse enää haikille Kylkiäisen rannalle.
Autojen talvitestaustunneli. Melkosta.
Kyllä, erittäin mielenkiintoista. Siellä vissiin testaillaan ympäri vuoden, miten uudet Mersut toimii talvella. Työpaikkoja se ilmeisesti kuitenkin tuo jonkin verran. Mitenkäs muuten nämä kämpän/ympäröivän tontin omistussuhteet oikein menevät, onko meillä mitään sanomista jos jotain meinaavat ihan kämppään kiinni kaavoittaa?