Synty

Partiotyön alkuunpanijana oli Kajaanin seminaarissa opiskellut Teuvo Pehkonen Oulusta. Hän oli aiemmin toiminut Tuiran Toimenpojissa. Syksyllä 1957 Pehkonen keräsi kokoon joukon poikia ja alkoi partioida heidän kanssaan. Lippukunnan perustava kokous pidettiin helmikuussa 1958. Jo tässä vaiheessa pyydettiin seurakuntaa taustayhteisöksi, mihin se suostuikin.

Alkuajan toiminta

Aluksi lippukunnassa toimi neljä vartiota. Niiden joukosta koulutettiin poikia vetämään uusia vartioita ja näin lippukunnan jäsenmäärää pystyttiin nostamaan. Kolkkatoimintaa, joka vastaa nykyisiä sudenpentuja, ei pystytty käynnistämään johtajapulan vuoksi. Toimintaa rahoitettiin alkuvuosina seurakunnalta saaduilla varoilla ja omatoimisella varainhankinnalla. Rahaa hankittiin vanhempainneuvoston avustuksella, keräämällä paperia, jakamalla mainoslehtiä ja monella muulla tavalla. Lippukunta kokoontui kaupungin rukoushuoneella, jonne he saivat kunnostaa itselleen kolon pienestä varastohuoneesta.

Ensimmäinen partioleiri pidettiin Paltaniemellä kesällä 1958. Retkillä käytiin seurakunnan kesäkodeilla Lukkarinnurmella ja Joutenlammella. Alkuvuosina omien leirien lisäksi osallistuttiin seurakuntapoikien retkille ja leireille. Yhteistyö seurakunta poikien kanssa on alkuvuosina ollut merkittävää.

Vanhojen johtajien ja seurakunnan työntekijöiden käsitysten mukaan lippukunta toimi alkuvuosinaan itsenäisesti, ja vasta 1970-luvulla siitä tuli enemmän seurakunnan toimintaa. Asiakirjojen valossa Korvenpojat on kuitenkin kytketty seurakuntapoikiin jo 1960-kuvulla ja vaikuttaa siltä, ettei aina välttämättä ollut olemassa selvää rajaa lippukunnan ja poikatyön välillä.

1970-luvulla Korvenpoikien toiminta profiloitui ja se alkoi toimia itsenäisemmin suhteessa seurakuntaan. Tällä ei tarkoiteta sitä, etteikö aikaisemminkin olisi harrastettu partiota sen varsinaisessa merkityksessä, vaan sitä, että Korvenpojat alkoivat muodostua selkeäksi itsenäiseksi ryhmäksi. Tilannetta auttoi se, että 1967 valittiin toiseksi poikatyöntekijäksi Juhani Alanen, joka oli innostunut partiosta. Hänen tehtäväkseen annettiin Korvenpoikien johtaminen. Korvenpoikien profiloitumisen kannalta merkittävää oli lippukunnan oman lehden , Säpin , ilmestyminen ensimmäisen kerran jouluna 1969. Vuonna 1967 Korvenpojat saivat oman huivin, joka osaltaan vahvisti ryhmäidentiteettiä.

Vakituisen partiotyöntekijän saannin lisäksi 1970-luku oli muutenkin merkittävä lippukunnan historiassa. Jäsenmäärä nousi vuosikymmenen aikana reilusta seitsemästäkymmenestä pitkälti yli kolmeensataan. Tähän vaikutti se, että lippukunnan toimintasuunnitelmassa vuodelle 1969 esittämä uudistus tyttöjen saamisesta Korvenpoikiin toteutui vuonna 1974. Tyttöjen tulo lippukuntaan aiheutti seurakunnan ja Korvenpoikien koko historian pahimmat erimielisyydet. Ei niin, etteikö tyttöjä olisi haluttu seurakunnan puolelta mukaan, vaan seurakunta vaati lippukuntaa vaihtamaan nimensä tytöillekin sopivaksi. Asiasta käytiin pitkään - välillä ilmeisen kiivastakin keskustelua mutta lopulta lippukuntalaisten mielipide voitti, eikä nimeä vaihdettu. Tyttöjen tulon yhteydessä Korvenpoikien organisaatiota korjattiin, jotta jäsenmäärää voitaisiin kasvattaa. Lippukuntaan muodostettiin erillisiä osastoja. jotka oli jaettu kaupunginosien mukaan. Korvenpojat olivat hyvin ajan hermolla. Samaan aikaan valtakunnan tasolla puuhattiin tyttöjen ja poikien yhteistä kattojärjestöä. Suomen Partiopoikajärjestö - Finlands Scoutunion ja Suomen Partiotyttöjärjestö - Finlands Flickscoutunion yhdistyivät Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:ksi Yrjönpäivänä 1972.

Samaan aikaa tyttöjen tulon kanssa alettiin keskustella lippukunnan muuttamisesta rekisteröidyksi yhdistykseksi. Rekisteröintiä varten lippukunta tarvitsi säännöt. Säännöt ja rekisteröinti hyväksyttiin, vaikka seurakunnan luottamushenkilöt edelleenkin paheksuivat lippukunnan nimeä. Korvenpojille rekisteröinti ei aiheuttanut ongelmia kuten monelle muulle lippukunnalle kävi. Rekisteröinnin vauhdittajana oli lippukuntaa syntynyt radioamatöörien ryhmä. Heille haluttiin oma radioasema sekä tunnus, ja se vaati lippukunnan rekisteröimistä.

Rekisteröinnin myötä lippukunta alkoi huolehtia omista asioistaan kuten rekisteröidyn yhdistyksen säännöt edellyttävät. Seurakunnan partiotyöntekijä toimi lippukunnanjohtajana, joten kytkentä seurakuntaan oli edelleen vahva. Kaikkia päätöksiä ei enää tarvinnut hyväksyttää muilla, vaan Korvenpojista tuli lähes itsenäinen.

1970-luvulla lippukunta oli elänyt jo kyllin kauan, joten sen kaikki energia ei mennyt perustoimintojen pyörittämiseen. Johtajia oli saatu koulutettua, vaikka niistä oli edelleen pula valtavan jäsenmäärän kasvun seurauksena. Jäsenmäärän kasvaminen edesauttoi lippukunnan toiminnan monipuolistumista. Tämä näkyi esimerkiksi partiotaitokilpailuissa. Niitä oli järjestetty lippukunnassa alusta asti, mutta vasta 1970-luvulla harjoittelu alkoi tuottaa tulosta ja Korvenpoikien vartiot pärjäsivät usein partiotaitojen suomenmestaruuskisoissa.

Kajaanin kaupungin laajennuttua 1980-luvulla tuli aiheelliseksi levittää toimintaa yhä uusille asuinalueille. Johtajapula vaivasi lippukuntaa, eikä kaikkia halukkaita voitu ottaa mukaan toimintaan. Erityisesti sudenpentuihin oli tulossa uusia lapsia. Tilannetta helpottamaan seurakunta palkkasi pisteohjaajan Laajankankaan ja Kuurnan partiotoimintaa varten. Asiakirjoista saa sen kuvan, että tämä poikkeusjärjestely oli vuoden mittainen.

Korvenpoikien toiminnassa tapahtui 1980-luvun lopussa pienoinen laskukausi. Jäsenmäärä vaihteli suuresti vuosien varrella laskien lopulta vuonna 1989 165:een jäseneen. Toiminta keskittyikin lähes täysin osastoihin ja koko lippukunnan yhteisiä toimintoja oli vain vähän. Laskukauteen vaikutti vanhempainneuvoston toiminnan loppuminen sekä johtajapula. Tilanne vaikeutui vuonna 1987, kun partiotyöntekijä siirtyi muihin tehtäviin. Uutta työntekijää ei saatu heti ja sijaisilla meni aikaa, ennen kuin he tutustuivat tehtäviinsä.

Partiotyöntekijän virka saatiin täytettyä vain hetkellisesti. Pian Korvenpojat olivat taas ilman johtajaa. Työntekijän tehtäviä hoitivat vuorotellen monet eri henkilöt, eikä se voinut olla vaikuttamatta toimintaan. Konkreettisin muutos lippukunnassa oli osastojen toiminnan hiipuminen. Johtajia oli 1980-luvun loppuessa niin vähän, ettei ollut mahdollista enää pyörittää erillisiä osastoja. Hiipumisen kausi keskeytyi, kun syyskuussa 1990 toimintaa ohjaamaan saatiin jälleen vakituinen työntekijä.

Toiminta sai uuden työntekijän myötä uuden piristysruiskeen. Uutena toimintamuotona alettiin järjestää vuosittain ATK- leiri. Muutoin painopistettä siirrettiin entisestään erähenkisemmäksi. Toiminnan tehostumisen myötä jäsenmäärä alkoi taas kasvaa. Vanhempiin saatiin parempi yhteys, kun tapahtumia järjestettiin enemmän. Vuonna 1992 vanhempainneuvosto aloitteli toimintaansa ja muotoutui seuraavan vuoden kuluessa Tukivartioksi, joka toimii edelleen.

Vuonna 1993 hyväksyttiin lippukunnan uudet säännöt ja juhlittiin 35-vuotistaivalta. Sääntömuutokseen oli tarvetta, jotta hallitus voitaisiin alkaa valita syksyllä, ennen uuden vuoden alkua. Entisen yhden vuosikokouksen sijasta järjestetään kaksi kokousta. Suotuisa kehitys keskeytyi, kun partiotyöntekijä aloitti virkavapaan syksyllä 1993. Hänelle ei palkattu sijaista ja se pakotti lippukunnan organisoitumaan uudelleen, jotta käytännön rutiinit saatiin hoidettua. Johtajien energiaa meni jälleen rutiinien pyörittämiseen, mutta tällä kertaa viranhaltijan poissaolo ei aiheuttanut juurikaan toiminnan laskua.

Seuraavana vuonna jatkettiin totuttelua viranhaltijan poissaoloon. Vuoden lopulla alettiin toteuttaa lippukunnassa uutta hallituksen tehtävänjakoa, jossa jokainen hallituksen jäsen sai oman vastuualueensa. Tämän seurauksena partiotoiminnan vastuu jakautui johtajille. Kehitystä pidettiin suosiollisena ja partiomaisena. Vuoden 1994 aikana aloitettiin vj-vartio -kokeilu, joka vakiintui käytännöksi, kun lippukunnan uusi toimintaohje hyväksyttiin 1995. Vuonna 1994 otettiin käyttöön Suomen Partiolaisten uusittu ohjelma, joka virallistettiin myös vuonna 1995. Uuden ohjelman käyttöönotto onnistui ja siitä pidettiin.

Kilpailutoiminta virisi hiljaisen kauden jälkeen 1990-luvulla. Korvenpoikien vartiot menestyivät toistuvasti piirin kisoissa ja lopulta menestystä alkoi tulla myös suomenmestaruuskisoissa. Partiotaitojen suomenmestaruuskilpailuissa voittaminen ja pärjääminen vaatii pitkäjänteistä harjoitusta. Menestys on osoitus siitä, että lippukunnan panostaminen erätaitoihin oli onnistunut.

Vuonna 1995 toiminta oli monipuolista ja vilkasta. Lippukunnan johtajien aktiivinen osallistuminen partiopiirin ja Suomen Partiolaisten toimintaan jatkui. Partiotyöntekijä palasi virkavapaaltaan ja toiminta helpottui sen myötä. Vartio-osastojen toimintojen vakiintuessa retkeileminen lisääntyi huomattavasti, kun osastot retkeilivät itsenäisesti. Tukivartio oli toiminut vuoden aikana aktiivisesti lippukuntaa tukien. Toimintaa varjostivat liian ahtaat toimintatilat ja sopivan matkan päässä olevan kiinteän retkipaikan puute.

Vartiotoiminnan kehittäminen oli vuoden 1996 keskeinen teema. Edelleen jatkettiin retkeilyyn panostamista. Lisäyksen retkeilylle toi Suomen Partiolaisten Loisto-suurleiri, jota pidettiin Korvenpojissa vuoden suurimpana tapahtumana. Kansainvälisessä JOTA-tapahtumassa lokakuussa Korvenpoikien radioamatööriasema oli Suomen Partiolaisten pääasema. Leirien osallistujamäärät jatkoivat kasvamistaan. Organisaation uudistuminen edistyi, kun kaikista johtajista koostuva johtajaneuvosto aloitti toimintansa. Partiopiirin kilpailuissa Korvenpojat voittivat lähes kaikki sarjat, mutta suomenmestaruuskisoissa menestys jäi heikoksi. Uutena aluevaltauksena muutamat lippukuntalaiset osallistuivat erävaelluksen SM-kisoihin. Lehtikankaan seurakuntakeskuksen remontin yhteydessä lippukunta sai uuden asianmukaisen kolon käyttöönsä.

Vuonna 1997 Korvenpojat saivat vihdoin oman kämpän Kivimäestä. Kajaanin kaupungilta saadun entisen tukkikämpän kunnostus aloitettiin heti ja nykyään kämppä on asuttavassa kunnossa.